Vuonna 1961, aloittaessani kansakoulun Järvenpään Tuorilan koulussa, löysin Granlundin kohdalta tammen alta terhon, jossa oli jo syksyllä itusilmu. Äitini kanssa istutimme sen kukkaruukkuun – aivan kuten isoäitini oli aikoinaan laittanut omenan siemeniä kasvamaan. Taimi lähti hyvin kasvuun ja siirrettiin keväällä alueelle 3, silloisen sisääntulotien varteen kaivonpuoleiseen nurkkaan.
Isoäitini pelasti taimen useita kertoja myyriltä, jotka nostivat sen ilmaan. Suojaksi asetetut lasinpalat ja kivet pitivät taimen hengissä. Vuosien myötä siitä kasvoi iso, vahva puu, ja se on puu- ja pensasluetteloni ensimmäinen kohde – koko Arboretum Nurmelan alku.
Kun tammi oli Livian seminaarin aikoihin noin 62‑vuotias, sen ympärille alkoi ilmestyä tammitatteja (Boletus reticulatus). Tämä erinomainen ruokasieni kasvaa vain hyvinvoivien tammien juuristossa, ja sen ilmaantuminen kertoi selvästi, että puu ja maaperän sienirihmasto olivat muodostaneet vahvan mykorritsikumppanuuden. Se tuntui pieneltä viestiltä puulta itseltään – merkiltä siitä, että vuosikymmenten hoiva ja historia elävät edelleen sen juurissa.