Kotiviinien valmistus alkoi Nurmelassa 1980-luvulla ja on jatkunut siitä lähtien osana syksyistä sadon hyödyntämistä. Viinit on tehty pihan ja lähialueen marjoista ja omenoista, ja niiden luonne on vaihdellut vuosittain sen mukaan, mitä syksy on tarjonnut. Tämä tekee kotiviineistä selvästi vuosikertaluonteisia: jokainen erä heijastaa omaa kasvukauttaan.
Viinien perusta on ollut sadonvarainen. Karviaiset, punaherukat ja omenat ovat olleet yleisimpiä raaka-aineita, ja joinakin vuosina on syntynyt myös sekaviinejä, kun eri marjoja on ollut saatavilla pienempiä määriä. Makeus ja hapokkuus ovat vaihdelleet luonnollisesti satokauden mukaan.
1980–1990-luvuilla käytössä oli useita Hoyerin viinihiivoja, joita kokeiltiin eri raaka-aineiden kanssa. Cherry- ja Malaga-hiivat osoittautuivat erityisen toimiviksi, ja Malaga nousi lopulta parhaaksi yleishiivaksi tasaisen käymisen ja puhtaan aromin ansiosta. Myöhemmin syntyi ajatus talteen otetun hiivasakan pakastamisesta, jotta hyväksi todettu hiivakanta voisi jatkua vuodesta toiseen.
Suurin osa kotiviineistä on ollut ruokaviinejä, mutta satokauden sokeripitoisuudesta riippuen joukkoon on mahtunut myös makeampia eriä. Lisätty taloussokeri ja ruskea sokeri ovat olleet vakiintuneita osia valmistusta, ja ne ovat auttaneet tasapainottamaan marjojen luonnollista hapokkuutta.
Valmiita viinejä on annettu ystäville, ja osa pulloista on palautunut takaisin uusiokäyttöön. Tämä on muodostanut luonnollisen kierron, joka on mahdollistanut kotiviinien valmistuksen jatkumisen vuodesta toiseen.
Kotiviinit ovat olleet osa Nurmelan omaa säilöntä- ja viljelyperinnettä. Ne täydentävät pihan tuotantokasvien kokonaisuutta ja kertovat tavasta hyödyntää syksyn satoa monipuolisesti ja pitkäjänteisesti.
← Takaisin viiniköynnöksiin
← Takaisin Arboretumin etusivulle