Ympäri pohjoisen pallonpuoliskon temperaattista (lauhkeaa) vyöhykettä (pohjoisimmat erillisesiintymät Suomessa ovat Korpilahdella) muodostavat tämän kasvisuvun lajit suuria, usein tyvivesovia pensaita ja pienistä keskikokoisiin, toisinaan yksirunkoisia puita. Ainakin euroopanpähkinäpensaalla (Corylus avellana) on tyvellään, maan alla paksu mielenkiintoinen muodostuma, lignotuber, josta alati vähitellen uusiutuu uinuvista hankasilmuista (axillary bud) uusia lehteviä rankoja (vrt. Betula pubescens & Betula pubescens f. fruticosa). Pähkinäpensas voi siis olla useita satoja vuosia vanha. Yksittäiset versot, rangat, elävät 30–50 vuotta. Kasvia on kutsuttu myös nimellä pähkänä.
Runsasravinteisten, kuivien–tuoreiden lehti- ja sekametsien pensas, toisinaan valtakasvina pensastoissa, hyötyen harvennushakkuista valon lisääntyessä. Kasvaa myös hakkuualueilla hyvin. Puuaine on vaaleaa, hieman punertavaa, pehmeää ja helposti työstettävää. Ohuita runkoja on käytetty tynnyrinvanteiden valmistukseen. Nisäkkäille se ei maistu, vaikka kasvupaikoillaan on aina tarjolla hirvieläimille ja jyrsijöille. Rusakot saattavat syödä nuoria versoja ja myyrät muun ravinnon puutteessa, kuten useimpia puuvartisia.
Hyönteistuholaiset eivät liioin vaivaa lajia. Käärylä- ja pähkinäkärsäkäs hyödyntävät sitä; niiden toukat kehittyvät pähkinöihin tehdyistä muninnoista ja syövät pähkinöiden sisustoja. Pähkinäpensaalla on suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle, myös pähkinähakille (Nucifraga caryocatactes). Lehtien korkeasta pH:sta johtuen sen kasvustojen ruokamulta on erinomaista. Pähkinöiden merkitys ihmisravintona lienee ollut hyvin merkittävä.
Joukko muotoja, enimmäkseen lajeista C. avellana, euroopanpähkinäpensas, ja C. maxima, isopähkinäpensas, on valittu niiden koristearvojen, purppuraisen lehvästön, riippaisen tai kierteisoksaisen ja –lehtisen ulkoasun vuoksi. Koska niiden lisäys vaatii kasvullista lisäämistä jalontamalla, on niitä lisättävä sekä alas, matalalle, että latvuksen jollekin korkeudelle jalontaen.
Suku on myös tärkeä hasselpähkinätuotannoistaan, joka maailmanlaajuisesti merkitsee noin 600 000 tonnia kuorellisina pähkinöinä. Hasselpähkinätuotannoissa istutetaan pensaat nykyisin viljelyksille, joilla käytetään ihmistyötä merkittävästi pensaiden leikkaamiseen ja sadonkorjuuseen. Kiinnostus ja pyrkimys päästä viljelemään hasselpähkinöitä ei juurivesovina puina vaan rungollisina ovat osoittaneet tehokkaamman viljelyn mahdolliseksi.
Tämän rinnalla ja vastineeksi on muodostunut kiinnostus kehittää parempisatoisia muunnoksia ja vesomattomia perusrunkoja, jolloin saatetaan päästä käyttämään kontrolloitua kasvua ja tehostamaan koneellista sadonkorjuuta. Tällä hetkellä, jo varhaisessa vaiheessa, noita vaatimuksia näytetään voitavan saavuttaa mikrolisäämällä klooneja. Joka tapauksessa, tulevaisuuden tuotannoissa saatetaan tarvita laajoja jalonnusohjelmia.
Koivukasveihin (Betulaceae) kuuluva kasvisuku jaetaan neljään alasektioon; vertaamalla niitä, jotka muodostavat hedelmänsä yhdiskasvuisten kukan esi- ja tukilehtien muodostaman suojuksen ympäröimänä, isona pähkinänä, so. C. avellana, C. americana, amerikanpähkinäpensas, C. maxima, isopähkinäpensas, C. maxima f. purpurea & ’Purpurea’, veripähkinäpensas; niihin, joilla on karvojen peittämät kuoret, C. cornuta, sarvipähkinäpensas, C. sieboldiana; niihin, joilla on piikikäs … (jatkuu sivulla 2).