Talviperunat olivat Nurmelassa vuosikymmenten ajan koko ruokatalouden selkäranka. Ne määrittivät syksyn työn rytmin, talven varmuuden ja kevään ensimmäiset ateriat. Lajikkeet olivat vanhoja ja kestäviä: sellaisia, jotka säilyivät hyvin maakellarissa ja kestivät pitkän talvikauden ilman makuvirheitä.
Syksyllä nostetut perunat lajiteltiin tarkasti. Pienet ja rikkonaiset menivät heti käyttöön, parhaat ja tasakokoiset valittiin talvisäilöön. Kellarin lämpötila ja kosteus olivat tärkeitä: liian lämmin ja perunat alkoivat itää, liian kuiva ja ne nahistuivat. Oikeissa oloissa talviperunat säilyivät kevääseen asti kiinteinä ja maukkaina.
Talviperunoiden käyttö oli monipuolista mutta rytmittynyttä. Syksyllä tehtiin muusia ja laatikoita, talvella keittoja ja uuniruokia, ja keväällä viimeiset perunat käytettiin paistettuihin perunoihin ja varhaisen kevään patoihin. Jokaisella vuodenajalla oli oma perunamaisemansa.
Kun uudet lajikkeet ja erikoisperunat myöhemmin tulivat mukaan, talviperunoiden rooli muuttui, mutta niiden perintö jäi elämään: ne olivat Nurmelan ruokavuoden perusta ja osa talon hiljaista rytmiä, joka toistui vuodesta toiseen.
Regord oli Nurmelassa alkupään lajike ja pitkään koko talviperunakauden valtalajike. Se oli varma, tasainen ja hyvin säilyvä peruna, jonka varaan ruokatalous rakentui vuosikymmenten ajan. Regordin valtakausi kuvasi aikaa, jolloin perunanviljelyssä tärkeintä oli jatkuvuus ja luotettavuus.
Idole tuli mukaan 1990-luvulla poikkeuksellisen huonon satovuoden jälkeen. Se otettiin käyttöön tilanteen pakosta, mutta osoittautui riittävän luotettavaksi, että se jäi pysyvään, joskin pieneen käyttöön. Idole toimi varalajikkeena ja tasapainotti satovaihteluita, ja sen jatkuva mukanaolo kuvasi uudenlaista sopeutumisen aikaa Nurmelassa: lajikkeita valittiin paitsi perinteen, myös olosuhteiden mukaan.
Varhaisperunoiden viljely oli pitkään tärkeä osa Nurmelan kevätrytmiä. Sirtema ja Timo olivat aikakauden keskeiset lajikkeet, ja juhannuksen tavoittelu oli vuosittainen haaste. Ajan myötä varhaisperunoiden rooli alkoi kuitenkin muuttua.
Kun erikoisperunat ja värilliset lajikkeet yleistyivät, ne veivät vähitellen varhaisperunoiden paikan kesän kiinnostavimpina uutuuksina. Varhaisperunat säilyttivät merkityksensä tuoreena herkkuna, mutta lajikevalikoiman painopiste siirtyi kohti erikoisperunoita, jotka toivat pellolle uusia värejä, makuja ja kokeilunhalua.
Erikoisperunoiden tarina alkoi Nurmelassa jo isäni aikana, kauan ennen kuin väriperunoista tuli yleisempiä. Yksi varhaisimmista kokeiluista oli musta peruna, sinikukkainen lajike, joka oli peräisin Pohjois-Karjalasta. Se oli erikoinen ja kiinnostava tuttavuus, mutta käytännössä vaikea viljeltävä.
Musta peruna teki pienehkön sadon, ja sen nostaminen oli hankalaa: musta peruna mustassa multamaassa oli lähes mahdoton nähdä. Lisäksi lajike oli altis arkuille ja muille perunasairauksille, mikä teki viljelystä epävarmaa. Vaikka viljely päättyi, perunat olivat sisältä erittäin valkoisia, hienojakoisia ja selvästi jauhokkaita – ja maultaan mitä parhaimpia. Makumuisto jäi elämään, vaikka kokeilu jäi lyhyeksi.
2000-luvun vaihteen jälkeen erikoisperunat alkoivat nousta uudella tavalla esille. Noin vuoden 2010 tienoilla törmäsin jälleen mustaan perunaan, mutta tällä kertaa aivan erilaisessa ympäristössä. Yliopiston lähellä, tavaratalon kellarikerroksessa toimineessa maitobaarissa myytiin luomutuotteita ja järjestettiin kokkien esittelyjä. Paikka oli aikansa edelläkävijä: siellä esiteltiin uusia makuja, pientuottajien tuotteita ja erikoislajikkeita.
Maitobaarissa myynnissä olleet mustat perunat olivat peräisin Itä-Suomesta, samalta suunnalta kuin isäni aikainenkin musta peruna. Ostin sieltä pari kiloa näitä luomuperunoita, ja jo se, että ne olivat luomua, teki niistä erityisiä: perunoissa ei ollut idunestoaineita, joten ne olivat täysin luonnollisessa tilassaan.
Kun olin saanut mustat luomuperunat kotiin, halusin heti maistaa niitä ja samalla säästää osan siemeniksi. Luomuperunoissa ei ollut idunestoaineita, joten ne olivat elävässä tilassa ja sopivat hyvin myös siemenkäyttöön. Halusin nähdä, voisiko tästä lajikkeesta tulla uusi kokeilu Nurmelan maahan.
Samaan aikaan oli noussut uusi villitys: perunatorni. Se oli aikansa puutarhatrendi, jossa perunaa kasvatettiin kerroksittain korkeassa säiliössä tai kehikossa, ja satoa saattoi saada useasta tasosta. Päätin kokeilla tätä uutta menetelmää ja laitoin muutaman Itä-Suomen luomumustista perunoista perunatorniin. Koska perunoissa ei ollut idunestoaineita, ne lähtivät hyvin itämään ja tarina jatkui.